Viime viikonloppuna sattui niin, että Essi se omille teilleen päätti lähteä. Alakerran oli oli sillä tavalla kiinni, että nappi oli auki eli ei lukossa. No touhuttiin ulkona kaikenlaista ja Essi tietenkin vihaisena sisällä, että kun häntä ei mukaan otettu. Hommat oli sellasia ettei Essiä mukaan voinut ottaa. No päättipä Essi, että hän lähtee sitten itse reissuun. Olipa oven avannut ja pienelle seikkailulle lähtenyt...Ei onneksi kauas pihasta sentään. No minä sitten miettimään, että osaakose tosiaan avata oven??? No en laittanut ovea lukkoon vain nappi jäi alas ihan vain kokeellakseni. Istuinpa sitten etupihan terassilla kaikessa rauhassa ja mitäs huomaankaan....Essi on suoraan edessäni näkökentässä lautakasan päällä. Mitä ihmettä viimeksi näin sen sisällä ja olen varma, että ovi ei ole jäänyt auki. No ei muutakun kissiä pyydystymään ja sisälle viemään. Tuon seikkailun jälkeen meni myös alaoven nappi ylös ja ovi lukkoon, että siihen loppu Essi kissan seikkailut.

Seuraavana päivänä näin pojan kolttosen täydessä touhussa, kun yritti ovea avata. Niin se tyynesti hyppää tvtason reunalle ja siitä sitten painaa etutassuilla ovenkahvaa. Ovenkahva painuu kyllä hyvin alas, että jos nappi ei ole ylhäällä niin Essin seikkailut voivat jatkua.

Tässä kuva eiliseltä illalta. Olin juuri ottanut päiväpeitteen pois ja aikomuksenaan mennä untenmaille. No mitäs kummaa kun poistuin hetkeksi ja tulin takaisin...Essi oli vallannut parhaan paikan sängystä :) Siinnä se tyynesti katseli, että meinaatko sinäkin mahtua tänne nukkumaan...

1249136986_img-d41d8cd98f00b204e9800998e