Niinpä viimeinkin minäkin saan jotain Tildaa aikaiseksi. Olen omistanut ties kuinka kauan jo erinäisiä Tildakirjoja, mutta juurikaan mitään valmista en ole saanut vielä aikaiseksi. Nyt sitten tällaisesta Tildan kevät kirjasta päätin kokeilla jotain juttuja. Tuli niin keväinen fiilis selatessa kirjaa. Nyt jäi sellanen Tilda fiilis päälle, että pakko tehdä vielä lisää ja lisää....

Tämä on ihan ensimmäinen Tilda tekeleeni. Olen sen aloittanut joskus kauan sitten, mutta se on jäänyt kesken. Nyt sitten tein valmiiksi, mutta kyllä Saku sammakko melkeen jotkin vaatteen kaipaisi päälle.

Tämän hanhiparven tein yks päivä.

Sitten tämä oli kaikken iso töisin tehdä, mutta onhan se kooltaankin kaikken isoin. Saanko esitellä minun ensimmäinen Tilda pupuni  nauttii olostaan rottinki tuolissa kukan juurella:)

Lähikuva pupusta

Tämä oli jotenkin jo niin hauska ilmestys kirjassa, että ajattelin että pakko kokeilla. Tämähän kävisi vaikka pääsiäiskukasta. Tein kyllä muunnellun version kirjan mallista. Lisäsin tähän omaan noita narsisseja sekä tuo alus materiaali on erilainen.  Minusta tämä pääsiäis/kevät "kukka" on todella pirtsakka ja niinpä se saakin piristää keittiötä tällä erää.

Tämä ei ole Tildaa, mutta lisään sen samaan kirjoitukseen. Olen joskus keväällä nähnyt suuressä käsityölehdessä tällaisen ja ajatellut, että joskus pitää tuollainen kokeilla....Niinpä viimeinkin sitten kokeilin...Voin sanoa, että tuollainen pieni ja yksin kertaisen näköinen juttu niin miten voikin olla niin hankala tehdä...Tai sitten en vain millään tajunnut siitä ohjeesta mitään, mutta viimein valmiina kaksi munan lämmitintä. Tosin ei tällaisia varmaan koskaan tule käytettyä. Mutta kun olin päättänyt, että joskus kokeilen niin nyt oli sitten se joskus :) Tai kerta nyt tuollaiset on niin kait sitä sitten vaan tarvii alkaa keittämään kananmunia ja syömään niitä ja vielä sillä tavoin, että munanlämmittimiäkin tulee käytettyä :) Niin ja tietysti Essi linssilude saapui paikalle ja parkkeerasi itsensä sillä tavoin, että varmasti kuvaan pääsi :)

Tässä vielä lähikuva ja kananmunan kera. Se onko kananmuna raaka vai kypsä niin en kerro ;)