Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.06.2007 - 16:00
Valokuvatorstain aiheena oli tällä viikolla tanssi. Tässä Essi hypähtelee tassuilla mitä eriskummallisimpia askeleita.


15.06.2007 - 21:27
Valokuvatorstaissa aiheena oli ääni, ja tässä Essin tyylinäyte asiasta. Ainahan sitä leikkiessä ääniä syntyy :)


25.05.2007 - 16:44
Tällä viikolla valokuvatorstaissa oli 1-vuotis syntymäpäivän kunniaksi aiheena
1 eli yksi.
Tässä sitten minun kuvani aiheesta. Törmättiin tässä vasta yksinäiseen ja yhteen hanheen tuolla meren rannalla. Ei näkynyt hanhella muita kavereita ympärillä.




19.05.2007 - 20:50
Valokuvatorstaissa oli toisaalta aika haastava aihe, kun sivuilta löytyi teksti ja jokainen saa sen pohjalta esittää oman kuvansa. Satama oli mielestäni se kuvan idea minkä jokainen saa kuvata omalla tapaansa.

Tässä minun näkemykseni asiasta. Essi ei oikein tiedä lähteäkkä vai jäädäkkö laiturille. Joutsen on mielenkiintoinen, ja iso otus Essin mielestä, mutta toisaalta pelottava. Joutsen kun huuteli kovasti Essille, ja vihaiseen sävyyn viellä.


26.04.2007 - 21:31
Tällä viikolla valokuvatorstaissa oli aiheena EI. Tässä minun näkemystä sanasta EI. Kuvassa olevalle hulivilille saa sanoa aika monta kertaa EI. Tässä Essi keikkuu kesämökin parvekkeen kaiteella...


23.03.2007 - 11:18
Tällä viikolla valokuvatorstaissa oli haasteesanoina kodikas ja kotoinen. Minun mielestä kissat ovat olennainen osa näitä kahta sanaa. Tässä kuvassa on oikein kotoinen olo. Lököhousut, villasukat, sohva ja Essi-kissa.



Tämä taulu kuvaa mielestäni asiaa myös hyvin. Olen sen joskus aikoja sitten tehnyt seinälle.


17.03.2007 - 22:30

Tämän viikon aihe oli valokuvatorstaissa " mitä tekisit, jos sinulla olisi kyky muokata todellisuutta ajatuksen voimalla" No mietin aihetta jonkin aikaa ja välissä ajattelin, että ei oikein löydy mitään sopivaa kuvaa jne... No sitten tuli mieleen liittyen tietenkin kissoihin :) Miltähän tuntuisi olla kissa edes päivän verran ????




11.03.2007 - 12:00

Valokuvatorstain aiheena oli tällä kertaa sininen:



Tietenkin halusin siihen kuvaa jotenkin kissan. Essi sitten niin sopivasti poserasi sinisellä peitolla ja taustalla :)